Gospellaager

Minä ja bändileiri - maailman epätodennäköisin yhdistelmä. Vähän kun koittaisi yhdistää Vin Dieseliä ja Oscar-patsasta.

Perjantaina minun oli kuitenkin aika suunnata sosiaalikeskusvierailulta kohti Länsi-Viroa ja Taeblaa, jossa järjestettiin viikonlopun kestävä kristillinen bändileiri. Kuten nokkelimmat jo arvaavatkin, minulla ei ole leiriltä yhden ainutta kuvaa... Kyseessä oli kuitenkin myös medialeiri, jossa mukana olivat suomalainen Nuotta ja sen sisarlehdet Pluss (Viro) ja Vybor (Venäjä) - siksi kuviakin löytyy mm. täältä ja täältä. Ne ovat sitä paitsi paljon laadukkaampia kuin mitä Pentaxini voisi teille ikinä tarjota.

Olen harjoitteluni mittaan osallistunut pariin bändileirin palaveriin. Ne ovat olleet hyödyllisiä kahdesta syystä: toisaalta on ollut kiva päästä katsastamaan mitä tapahtuu tällaisen leirin kulissien takana ja toisaalta oli hyvä olla perillä leirin kulusta ja tapahtumista jo etukäteen. Vaikka tietoni musiikista ovat täysin olemattomat, en ole kokenut jääneeni ulkopuoliseksi, vaikka keskustelu pyörisikin pari tuntia ääniteknisten asioiden ympärillä. Se kertonee jotakin siitä, että tiimissä oli hyvä henki! 

Alkujaan suunnitelmana oli, että pitäisin lauantaiaamuna raamattutunnin, mutta suunnitelma muuttui ja lopulta olin vastuussa pe-illan ja la-aamun hartaushetkistä. Sain niiden toteuttamiseen vapaat kädet, joskin minulta toivottiin, että puheissani olisi opetuksellista ainesta. Näin paikattaisiin musiikintekoa käsitteleväksi luennoksi  vaihtunutta raamattutuntia. Tällainen vastuu teki oikein hyvää ammatilliselle kasvulle ja olin todella kiitollinen saamastani tehtävästä. Toisaalta olin yhtä lailla kiitollinen, että sain auttaa leirin toteutuksessa myös keittiön puolella. Eräässä palaverissa minulta kysyttiin, haittaako minua auttaa esimerkiksi teepöydän kattamisessa. Kiva, että kysyivät, mutta töihin minä olin tulossa ja valmis auttamaan kaikella mahdollisella tavalla! Porukan miehet olivat vähän hämillään siitä, että tykkään roudata.. Osaamiseni tietysti painottuu teologisiin kysymyksiin, mutten koe olevani missään mielessä liian pätevä kahvia keittämään tai sipsipusseja avaamaan. Jumala on kutsunut minut palvelemaan ja näen tämän minulle osoitetun tehtävän kokonaisvaltaisesti - pari opintopistettä teologisesta tiedekunnasta ei vaikuta tähän mitenkään. 

Leirillä oli mukana kuusi bändiä eri kirkkokunnista ja eri puolilta Viroa. Pisimmän matkan olivat tehneet rakverelaiset nuoret. Bändileiri tarjosi nuorille oivan mahdollisuuden kehittyä ja viedä bändiään eteenpäin, sillä ammattimuusikoiden tarjoaman opastuksen lisäksi bändit saivat äänittää demon, heistä otettiin bändikuvat ja tehtiin videohaastattelut. Lauantai-iltana järjestettiin myös kaikille avoin konsertti, jossa bändit pääsivät elävän yleisön eteen. Kaikkinensa leiri kustansi nuorille 15€/hlö. Summa tuntuu pieneltä, mutta järjestäjätiimistä todettiin, että tämän maan kontekstissa se on ehdoton kipuraja. Leiri halutaan pitää avoimena kaikkialta maasta tuleville nuorille, jotka joutuvat tietysti laskemaan mukaan myös matkojen hinnat. Suurista summista ei varmaankaan puhuta, mutta tämänkin leirin kustannuksia laski se, että saimme erään avustusjärjestön ruokapankista mm. leipää, juustoa, jugurttia ja naposteltavaa, joilla nuoret pidettiin tyytyväisinä koko päivän - Taeblan lukion puolesta meille järjestettiin aamiainen, lounas ja päivällinen.

Leirillä oli upea fiilis! Mitäänhän en tajunnut kun keskustelu kääntyi musiikkiin, mutta onneksi leirillä oli myös eräs Virossa vapaaehtoistyössä oleva, minulle jo ennestään tuttu norjalainen Lars, joka oli lähes yhtä pihalla kuin minäkin. Nuoret näyttivät olevan todella innoissaan ja kiitollisia kaikesta, mitä leiri heille tarjosi. Alusta asti ideana oli tehdä mieluummin pienimuotoista ja mahdollisimman laadukasta kuin suuruudenhullua sekundaa. Joku totesikin, että sekulaarinkaan puolen leireillä ei kalliimmista hinnoista huolimatta ole yhtä ammattimaista meininkiä. Tarkoituksena oli rohkaista nuoria käyttämään heille annettua lahjaa seurakunnan rakennukseksi ja esimerkiksi perjantain hartauspuheessani halusin kiinnittää huomiota siihen, että nuoret arvostaisivat omia kykyjään ja panostaan. Vapaissa suunnissa tilanne on vähän eri, mutta monessa luterilaisessa seurakunnassa täällä ajatellaan, että vain urkumusiikki on kirkkoon sopivaa musiikkia.

Suomalaiseen leirielämään tottuneena sain minäkin olla pari kertaa ihmeissäni. Perjantai-iltana menin ihan vain kainosti vihjaamaan eräälle rokkibändille, että volttien harjoittelu patjoilla ei kovaäänisyydessään ehkä olisi parasta ajanvietettä kun yörauha oli alkamassa. Olin henkisesti valmistautunut vartin keskusteluun muiden huomioimisesta ja siitä, että seuraava päivä olisi pitkä ja täynnä tekemistä. Mutta vielä mitä! Ehdin todeta jotakin Hiukan on kova ääni -tyyppistä kun pojat jo olivatkin korjanneet patjat sivuun, pahoittelivat ja toivottivat hyvää yötä. Siis häh? Lauantai-aamuna luulin näkeväni unia kun istuin ruokasalissa tekemässä töitä. Kello ei ollut vielä kahdeksaakaan ja aamupala olisi yhdeksältä. Yhtäkkiä sisään marssii kolme teinipoikaa pelaamaan lautapelejä. Vaikka olisi vielä voinut tunnin nukkua! Kuumeessa varmasti olivat, muuta selitystä en keksi. Yhdellä tosin olikin jalassaan sortsit, vaikka ulkona oli pakkasta ja koulukin melko kylmä, joten kuume on ainakin hänen kohdallaan ihan mahdollinen selitys. Mutta entä ne muut?

Leirillä vieraillut Lääne-Nigulan pastori kyseli, josko voisin tulla sunnuntain jumalanpalvelukseen auttamaan ehtoollisen kanssa. Minä olen lomalla, minä en saa tehdä töitä hän sanoi. Mielellänihän minä olisin mennyt, mutta lauantai-iltana jouduin poistumaan takaisin Tallinnaan. Sunnuntaina minulla oli jälleen saarnavuoro.

Kiitollisin mielin muistelen tätäkin kokemusta vielä pitkään! Yllättävää vain oli se, että leiri kesti minun osaltani yhden yön, mutta siitä toipuminen kaksi päivää. Vanha taidan jo olla. Tämä ei lupaa hyvää vielä alkamattomalle virkauralleni, johon mahtunee yksi jos toinenkin rippileiri á 8 päivää. Osaksi syy tässä toipumisongelmassa on kylläkin jo muutaman viikon jatkuneessa unettomuudessa. Alkaa kroppa jo vähän yskiä fyysisestikin.