Ma olin võõras, aga sa võtsid mind vastu

Harjoitteluohjelmani mukaan perjantaina olisi ollut jälleen aika mennä Jaanin kirkon nuorteniltaan, jossa pidin pari viikkoa sitten puheenkin. Edellispäivänä ohjaajani antoi minulla kuitenkin kaksi muutakin vaihtoehtoa iltamenoksi ja vaikka Jaanin nuorten kanssa onkin hyvä meininki, päädyin valinnassani Peetelin kirkossa pidettyyn naisten ekumeeniseen jumalanpalvelukseen halutessani jälleen nähdä ja kokea uutta. Eikä valinta ollut muuta kuin erinomainen!

Peetelin seurakuntaa leimaa vahva näky sosiaalityön tärkeydestä. Historiakin on melkoinen: vuonna 1943 pommitukset tekivät kirkolle pahaa tuhoa, mutta kellarissa pidettiin 1940-luvulla myös raamattutunteja. Peetelin kirkko suljettiin 1960-luvulla ja se toimi televisioyhtiön varastona ja muun muassa kuori purettiin kokonaan. Seurakunta sai kirkkonsa takaisin vasta vuosikymmeniä myöhemmin ja kirkkoa on remontoitu 2000-luvulla mm. suomalaisen tuen avulla. Jokin aika sitten lähistöllä asuneet nuoret rikkoivat kirkon ikkunoita ja yrittivät polttaa sen ovet. Koska Viron kirkko elää hyvin pienellä rahalla, ei vakuutuksiin ole useinkaan varaa ja esimerkiksi ikkunoiden maksaminen vaatii luonnollisestikin rahaa, joka on väistämättä pois jostakin muusta.

Siitä, miten tärkeää työtä Peetelissä kirkkoherra Avo Üpruksen johdolla tehdään, voi lukea tästä Kirkko & kaupunki -lehden jutusta. Juttu on hyvin kirjoitettu, joten turhaan min yritän keksiä pyörää uudelleen.

Itse jumalanpalvelus oli koskettava kokemus. Palveluksen kulusta vastanneet naiset toivat terveisiä Ranskassa asuvilta, mutta ympäri maailmaa kotoisin olevilta naisilta, joiden erilaiset elämäntilanteet olivat puhuttelevia. Tekstinlukua ja rukousta jaksottivat virret ja Taizé-laulut, jotka mielestäni sopivat virolaiseen kontekstiin todella hyvin!

Kirkkoon tullessamme meille oli jaettu eriväriset kangassuikaleet. Jumalanpalveluksen aikana me saimme sitten vaihtaa ajatuksiamme palveluksen yleisteemasta Ma olin võõras, aga sa võtsid mind vastu eli Minä olin vieras, mutta sinä otit minut vastaan. Minulle teema oli koskettava: olen tullut Viroon täysin ulkopuolisena, mutta minut on otettu niin loistavasti vastaan*. Olin aina ajatellut, ettei pappeus tai lähetystyö ole minua varten - että olen liian vieras astumaan niissä vaadittaviin saappaisiin - ja silti Jumala kutsui ja vastaanotti työhönsä. Se täyttää mieleni kiitollisuudella.

Meille annetuista nauhoista tehtiin suuri lankanauha. Ajatuksena oli, että muistomme, ajatuksemme ja kokemuksemme kietoutuvat yhteen. Kaunis idea, joka ilmentää seurakunnan olemusta mielestäni erinomaisesti.

Kirkkoherra Üprus piti puhuttelevan saarnan, jossa hän käsitteli mm. uskon ulkokultaistumisesta: luetaan Raamattua ja muuta kristillistä kirjallisuutta, mutta mitä lopulta tehdään konkretian tasolla? Minulle tuli vahvasti mieleen Raamattuni alkulehdelle kirjoittamani Jaakobin kirjeen sanat Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.

Palveluksessa lauloi upea Tallinna Oikumeeniline Naiskoor, siis Tallinnan ekumeeninen naiskuotro.

*) On huomattava, että olen tehnyt työtä lähinnä jollakin tapaa seurakunnan toiminnassa mukanaolevien ihmisten kanssa. Siispä ei olekaan ihme, etten ole juurikaan törmännyt kristinuskonvastaisuuteen. Virossa tosiasia kuitenkin on, että kristinuskoon ei useinkaan suhtauduta kovin vastaanottavaisesti.