Olen löytänyt uuden harrastuksen. Se on toisalta myös harmi, sillä tätä kyseistä lajia on Suomessa paljon vaikeampi harrastaa, eikä onnistunut suoritus aiheuta läheskään yhtä suurta voitonriemua. Onneksi Tallinna on lähellä, joten ihan en joudu tätä kuninkaallisten lajia jättämään, vaikka kotiin joudunkin palaamaan.
Uutta harrastusta varten tarvitsee yleensä ostaa jotakin, niin nytkin. Olen nimittän ottanut päivittäiseksi puuhakseni jutella kassatyöntekijöiden ynnä muiden myyjien kanssa. Niille, jotka ihmettelevät mitä ihmeellistä tässä nyt sitten on, kerrottakoon seuraavaa:
Virossa, Latviassa, Liettuassa ja ymmärtääkseni myös Venäjällä on hyvin toisenlainen palvelukulttuuri kuin meillä Suomessa. Siinä missä meillä opetetaan kunnioittamaan asiakasta asenteella "asiakas on aina oikeassa", täällä ei kumarrella. Tilanne on toki nyt hieman muuttunut ja esimerkiksi nuoret ja erikoiskauppojen myyjät tai tarjoilijat ravintoloissa ovat hiukan toista maata kuin Maximan kassalla kuudettatoista vuottaan istuva täti. Silti meininki on täällä aika erilaista kuin mihin olen lähikaupassani tottunut. Jotain kertoo sekin, että kun McDonald's aikoinaan laajensi Venäjälle, firmalla oli pieniä ongelmia siinä, miten yhdistää sen toimintaperiaatteeseen kuulunut amerikkalainen happyhappyjoyjoy-palvelu ja venäläinen jurotus. Muutama vuosi sitten Liettuassa ollessamme minä ja ystäväni saimme makoisat naurut kivikasvoisista asiakaspalvelijoista aina ruokakaupassa käydessämme: Jos myyjät ylipäätään sanoivat sanaakaan, he mumisivat sen partaansa (naisetkin, ajatelkaa!) eikä heidän ilmeensä värähtänytkään vaikka ympärillä olisi tapahtunut mitä. Kerran näimme taukoaan viettävän myyjän nauravan ja olimme varmoja, että iltaan mennessä hän varmasti saisi potkut.
Virossa tervehditään paljon useammin kuin Liettuassa. Moni myyjä jopa puhuu niin, että äänen kuulee kassapöydän yli ja yhä useampi myös artikuloi selkeästi. Viroa taitamattoman suomalaisenkin on helppo ymmärtää mitä häneltä kysytään kun myyjä pyytää kliendikaartia. Toisaalta minulle on jo tämän harjoittelun aikana tuhahdeltu, muristu ja kysymyksiini on jätetty vastaamatta. No mut hei, ei se mitään - näistä tilanteista syntyy hienoja tarinoita! Keran jouduin oikein jännittämään kelpaako maksuksi antamani käteisraha myyjälle, joka katsoi seteliä pitkään kuin inhoten ja otti sen sitten hyvin vastentahtoisesti. Enkä maksanut sille normaalista taskussani pyörivällä viisisatasella ja sain ihan järkevästi takaisin, joten kyse tuskin oli vaihtorahojen vähyydestä.
Olen kuitenkin kiusannut kassatätejä juttelemalla heille aina jotakin, kyselemällä ja kommentoimalla. Parasta on ollut se, että toisinaan keskusteluyhteys syntyy ja sitä kautta saatan saada tilaisuuden kertoa miksi olen suomalaisena Virossa. Sellaista lähetystä arjessa.
On minulla tosin itsekäskin syy ja lupaan, että asetan keskusteluissa myös itseni epämukavuusalueelle. Tällaisissa tilanteissa pääsen treenaamaan kielitaitoani ja kielikorvaani ja toisaalta vuorovaikutukseen tavallisten virolaisten kanssa. Huvittavimpia ovat olleet ne hetket kun minä suomalaisena pyydän viroksi myyjältä neuvoa ja myyjä vastaa minulle venäjäksi höystäen vastaustaan muutamalla vironkielisellä sanalla. Asiat ovat kuitenkin aina tulleet hoidetuksi ja tilanteet selvinneet. Kansainvälistä touhua.
On ollut tärkeää huomata kuinka paljon rohkeammin käytän viroa nyt kuin tänne tullessani. Kaikki se kannustus, positiivinen palaute ja sydämellisyys, jota olen osakseni saanut on saanut minut huolettomammaksi ja siis jo etsiytymäänkin tilanteisiin, joissa vastaan voi tulla minkälaista tekstiä vaan.
Suomalaisille annan hyvin painokkaasti sen ohjeen, että älkää (pliis!) aloittako palvelutilanteita suomeksi, ellette ole aivan tuhannen varmoja siitä, että teitä palveleva ihminen osaa suomea. Maailma on muuttunut sen verran, ettei suomalaisuus ole täällä enää yhtä suuressa huudossa kuin parikymmentä vuotta sitten. Päivittäin tulee eteeni tilanteita, joissa suomalaisten sikamainen käytös ärsyttää minua: olen nähnyt kuinka tarjoilijaa nöyryytetään huonosta suomenkielen taidosta, kuinka vaaditaan viroa ja venäjää puhuvalta myyjältä palvelua suomeksi ja niin edelleen. Se on epäkohteliasta. Täällä osataan englantia ja suomeakin voi käyttää, jos paikallinen tekee aloitteen siihen suuntaan. Sitä paitsi Virossa paljon matkaavan suomalaisen on aivan liian helppo opetella edes muutama yksinkertainen fraasi viroksi - se avaa aivan toisenlaisen yhteyden. Esimerkiksi Haapsalussa, jossa käy paljon suomalaisia, minulle sanottiin, että on ihana kuulla, että edes joku suomalainen on opetellut viroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti