Aluksi vaihdettiin luonnollisesti kuulumiset. Oli mukava kuulla eri lähettien ja työntekijöiden kokemuksia omasta työstään, siitä mitä he tällä hetkellä tekevät ja niin edelleen. Olen kiitollinen ohjaajalleni siitä, että olen saanut osallistua monenlaiseen ja myös käytännössä nähdä mitä kaikkea Viron kirkon piirissä tehdään, mutta oli myös mukava kuulla lähettien omia kokemuksia. Puheenvuorot eivät olleet keskenään ihan tasapainossa, mutta jonkinlaisen käsityksen kaikkien tilanteesta sai. Minäkin sain puheenvuoron, enkä unohtanut kertoa kuinka kiitollinen olen kaikesta täällä kokemastani. Minua lämmitti kehotus tulla pian takaisin! Jos Jumala suo, niin minun tahdostani se ei ainakaan ole kiinni..
Tilaisuudessa puheenvuoron sai myös EELK:n (Eesti Evangeelne Luterlik Kirik) ulkosuhteista vastaava Kadri Põder, joka itseasiassa samalla on Viron kirkon ulkosuhteet, koska muita työntekijöitä ei sillä saralla ole. On uskomatonta, miten paljon ja tärkeää työtä pienillä resursseilla voidaankaan tehdä! Põder kertoi suhteiden kehittymisestä vuosien varrella ja esimerkiksi Viron kirkon jäsenyyksistä erilaisissa neuvostoissa (esim. Kirkkojen Maailmanliitto, ekumeeninen Viron kirkkojen neuvosto sekä Luterilainen Maailmanliitto). Suhteita ulkomaille luodaan muun muassa ystävyysseurakuntatoiminnan (what a jawbreaker!) kautta ja esimerkiksi suhteet Englantiin ovat hiljalleen tiivistyneet.
Tervehdyksensä toivat myös kaksi virolaista pappia, jotka puheenvuoroissaan käsittelivät lähetystyötä Viron kirkossa. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että lähetystyön ja -työntekijän ehdottomasti tärkein tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomasti. Paikallisten tekijöiden ja toimijoiden tukeminen, rohkaiseminen ja auttaminen on tärkeää, jotta paikallinen kirkko voisi löytää sille parhaat toimintamallit. Kontekstuaalisuuden - sen, mikä toimii missäkin - ymmärtää parhaiten paikallinen. Viron pieni kirkko tarvitsee apua toteuttaakseen niitä tehtäviä, joita sille kirkkona kuuluu, mutta se ei saa tarkoittaa sitä, että esimerkiksi suomalaiset tulevat ja tuovat omassa kotiseurakunnassaan toimineen mallin esimerkiksi Tallinnaan. On löydettävä se kieli ja formaatti, joka saa tallinnalaisen lähtemään kotoaan kirkkon tai seurakunnan toimintaan muuten. Eivätkä ne välttämättä ole samoja asioita, jotka liikutavat ihmisiä Viron eteläosissa. Yksikään lähetystyöntekijä ei myöskään ole paikalla ikuisesti, joten työ ei saisi nähdäkseni olla liian voimakkaasti profiloitunut yhteen henkilöön. Muutoin on vaikea rakentaa mitään kestävää.
Lähettipäivän päätteeksi sain tehtäväkseni kirjoittaa Lähetyskeskuksen julkaisuun jutun itsestäni ja harjoittelustani. Olin pyynnöstä otettu, mutta toisaalta päässäni hyppii ajatus siitä, kuinka hyvä olenkaan kirjoittamaan itsestäni. Tämä ei nyt vissiin ole se hetki kun on sopivaa lähettää keskuksen tiedottajalla sellainen keskeneräinen lause ja kuva tikku-ukosta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti