Rakverre!

Lauantain ohjelmassa oli matka kohti itää ja Länsi-Virumaalla sijaitsevaa Rakveren kaupunkia. Minä erosin määränpäässä kylpylään suunnanneesta Ruotsalan poppoosta ja suuntasin tutustumaan Rakvereen jalkaisin.

Matkalla Rakvereen kävimme katsomassa Jägälan vesiputousta eli Jägala jugaa.

Pääasiallinen kohteeni oli Rakveren linna tai siis oikeammin sen jäljellä olevat rauniot. Lipunmyyntitilanne oli taas sarjaa Olenko piilokamerassa: myyjä kysyi olenko opiskelija ja suorastaan kielsi minua etsimästä opiskelijakorttiani - pelkkä asian myöntäminen riitti todisteeksi. No näinhän on Suomessakin. Eiku hetkinen... Juttelin myyjän kanssa niitä näitä viroksi ja kysyin sitten, onko mahdollista saada jonkinlainen kartta linnan alueesta. Myyjän vastaus Joo, mutta se on kyllä sitten viroksi sai minut hiukan hämmennyksiin. Teki mieleni kysyä, millä kielellä myyjä luuli juuri puhuneensa minun kanssani useiden minuuttien ajan.

Mitään funktiota tällaisella kuvalla ei tietenkään ole, mutta ihailkaa nyt vaikka säätä!

Linnassa ei ollut liikaa väkeä ja koska sääkin oli uskomaton, oli vierailu ehdottoman onnistunut! Suosittelen kohdetta lämpimästi.

Historiafriikille tämä on ehdoton nähtävyys, enkä usko, että muutkaan kyllästyisivät. Miljöö on mielestäni aika vaikuttava.

 

Linnan läheisyydessä sijainnut sonni ei vaikuttanut erityisen innostuneelta, mutta ihan hieno patsashan se oli. Patsaan jalkaan on kaiverrettu mm. paikallisten yritysten nimiä.

Linnan kapitulisalin seinillä oli miekkoja eri aikakausilta ja alueilta. Pääsinkin leikkimään oman elämäni Aragornia, sillä miekkoja sai myös testata. Painavia olivat. Olisin varmaan luovuttanut taistelussa alkuunsa ihan vain laiskuuttani. Koristeelliset miekat olivat kuitenkin ilo silmälle, joskaan niiden käsittely pakkasessa paljain käsin ei ehkä ollut paras ideani ikinä.

En tiedä onko kovin reilua tökätä toista miekalla poskeen..

En minäkään kovin iloiselta näyttäisi, jos miekka olisi juuri lävistänyt kaulani. Tai en tiedä, kokemukseni tällä saralla kun ovat olemattomat.

Eniten odotin linnan kidutusosiota ja innostuin lisää kun huomasin, että kerran tunnissa järjestettiin kidutuksesta oikein esityskin. Odotin paljon, joten pettymys oli suuri kun esitys koostui kävelystä strobovalon loisteessa. Kummitusjuna Lintsillä on pelottavampi. (En todellakaan tiedä pitäisikö minusta huolestua kun näin innostun tästä aiheesta..)

Lähetystyön perusarkea.

Tämän kaverin pitäisi ehkä hiukan reipastua.

Olen jo pitkää ikävöinyt aivan suunnattomasti rakkaan harrastukseni ratsastuksen pariin. Pääkaunkiseudun suolaiset hinnat eivät oikein sovi opiskelijan kukkarolle... Olen yrittänyt lieventää ikävääni, mutta huomannut että esimerkiksi omista kisasuorituksista otettujen videotaltiointien katselu ei ehkä ole parasta lääkettä tähän vaivaan. Parasta Rakveressa olikin päästä vähän rapsuttelemaan yhtä kavioeläintä.

Hän lievensi ikävääni noin kahden sekunnin ajaksi.

Linnan pihalla oli kahden hevosen lisäksi mm. mahdollisuus jousiammuntaan, turnajaiskalustoa ja vuohia.

Paljastan teille salaisuuden kun sanon, etten ole aiemmin pitänyt Viron lippua mitenkään erityisen kauniina. Täällä ollessani olen kuitenkin ihastunut sini-musta-valge -väritykseen. Tornissa liehunut lippu oli hieno näky!

Mutta eipä muurien takaa pilkistänyt Rakveren kirkkokaan silmiin sattunut!

Minua huvitti tämä astelema suuresti: street of fallen womenin alussa kun oli muutamat tikapuut...

Linnan kierrettyäni reippailin vielä raunioita reunustavilla kukkuloilla säästä nauttien. Se olikin hyvä keino kerää nälkää, jonka sitten sammutin herkullisella annoksella kanakeittoa. Ihmetys oli jälleen suuri kun iso lautasellinen hyvää ruokaa, pari palaa leipää ja lasi mehua viihtyisässä paikassa kustansi 1,90€. Jännän äärellä katson kestääkö budjettini tämän takaiskun.

Päivään mahtui myös hiukan töitä, joskaan tapaaminen Rakveren pastorin Tauno Toompuun kanssa ei juurikaan tuntunut siltä. Joimme matea ja minä kuuntelin kun yhteistyökuvioista perhe-, musiikki- ja avustustyöhön keskusteltiin. Tällaisissa tilanteissa tulee toisinaan vähän hölmö olo: mitään kantaa ei oikein osaa ottaa kun ei tunne asioita tarpeeksi hyvin. Suurimman osan ajasta istuinkin siis hiljaa, eivätkä tekemäni kommentitkaan olleet sellaisia, jotka olisivat vieneet asioita eteenpäin. Siinä, missä suomeksi heittäisin vitsin, en oikein pysty sitä viroksi vielä tekemään. Toisaalta otan tällaisetkin tilanteet aina ilolla ja kiitoksella vastaan - ikinä en ole kuunteluoppilaankaan roolissa jäänyt tyhjin käsin vaan aina olen saanut oppia.

Huomenna on luvassa osallistuminen Sauen vapaaseurakunnan vuosipäivään sekä ensimmäinen saarnani viroksi. Katsotaan kuinka käy.