Huomioita, osa I: Kotiinpaluu

Harjoitteluni lähestyy loppuaan. Aika Virossa on ollut antoisaa, joten kotiinpaluu lähinnä suututtaa. Siksi onkin hyvä koota lista asioista, joita Suomessa kaipaan. Ehkä se helpottaa elämää reilun viikon kuluttua. Itsepetos on muuten hieno asia..

1. Purkka

Täältä ei saa kunnon purkkaa! Eräs suuhygienistinä työskentelevä ystäväni on tehnyt minusta hyvin valveutuneen kuluttajan mitä hampaidenhoitoon tulee. Siksi en Suomessa koskaan osta purkkaa, jossa on alle 60% ksylitolia - korkeintaan tuhahdan halveksuvasti moisille tuotoksille. Useimmiten valintani on siis ksylitolivaatimukseni täyttävä ja huokea Rainbow. Kun varastoni täällä alkoivat ehtyä, lampsin Prismaan. Kyseisen ketjun liikkeet ovat täällä aivan samanlaisia kuin Suomessa ja tietysti oletin, että kaikkea Rainbow'ta löytyy täältäkin. Väärin. Orbitia? Ei, siinä on liikaa sokeria. Jenkkiä? Ei, 35% ja hinta. Rainbow'n Menthol? Pakko tyytyä. Mutta älkää kertoko A:lle, että sen maaginen luku on vain 36.

Kuva

 2. Liikunta

Liikunta on hyvin tärkeä osa elämääni. Hyötyliikuntaa saan kotioloissa parhaimmillaan useita tunteja päivässä. Lisäksi suuntaan aina mahdollisuuksien mukaan lenkkipolulle, kuntosalille tai joogatunnille. Iltaisin katson televisiota venytellen. Jos en ehdi muutamaan päivään harrastamaan hikiliikuntaa, minun on epämukava olla. Tai ainakin ennen oli. Täällä en ole kertaakaan käynyt salilla, vaikka otin kamppeet mukaan ja etsin jo ennen tänne tuloani huokeita kuntosaleja, joihin suunnata juoksemaan. Asuntoni läheisyydessä on ainakin kaksi salia ja kolmas noin 10 minuutin kävelymatkan päässä. Helpommaksi ei enää voisi mennä! Mutta ei. Selitän laiskuuttani rutiinien puutteella ja sillä, että juoksumaton käyttö tulisi yllättävän kalliiksi. En pidä lenkkeilystä kaupunkimiljöössä, eikä keväinen hiekkapölykään oikein innosta lähtemään Tallinnan katuja kuluttamaan. Olen yrittänyt joogata, mutta huomaan sen toisinaan vaikeksi ilman ohjaajaa. Mahdollisuuksien mukaan olen sitten satsannut hyötyliikuntaan. Kiilakorothan on vähän kuin lenkkarit..

Kuva

3. Ruokavalio

Kotioloissa syön punaista lihaa keskimäärin kahdesti kuussa. En osta kotiin kinkkua tai juustoa, eikä mieleni tee makeaa tai esimerkiksi ranskalaisia. En juo mehuja tai limuja paitsi Vapianossa käydessäni. Veljeni pudistelee päätään kun kerron hänelle hedelmien, kasvisten, pellavansiemenöljyn ja -rouheen sekä linssien värittämästä ruokavaliostani. Hänestä on käsittämätöntä, että laitan ruisleipäni päälle avokadoa tai että käytän vain Himalajan vuorisuolaa ja sitäkin erittäin säästeliäästi. Tällaisen ruokavalin taustalla ei ole mitään ideologiaa tai esimerkiksi halua vältellä kaloreita. Näin syömällä minä vain voin paremmin. But then Estonia happened. Onhan se toki ihan normaalia syödä leivoksia joka välissä, mutta jossakin vaiheessa se alkaa näkyä etenkin kun huomoi kohdan numero 2. Joissakin tilanteissa ei ole kehdannut kieltäytyä (jos mitään on ylipäätään kysytty) ja sitten sitä on syöty puoli litraa kermalla kuorrutettua luumukiisseliä tai valtava pala kakkua. Ja kun keho tottuu sokeriin, se alkaa vaatia sitä. Ennen jouduin pakottamaan itseni kerran viikossa ostamaan suklaapatukan tunteakseni itseni edes vähän normaaliksi. Nyt karkkihyllyn ohi käveleminen on oikeasti vaikeaa. Leipäni päältä on löytynyt juustoa, jota on saanut halvalla. Pari kertaa on samasta syystä juuston kaveriksi ilmestynyt myös kinkkua. Täällä olisi keittiö, jossa tehdä ruokaa, mutta kun koskaan ei tiedä onko käytettävissä paistinpannua tai alle 10 litran kattilaa, on vaikea arvioida mitä itselleen voisi tehdä. Ravintoloissa syö halvalla (kunhan löytää oikeat paikat), mutta kasvisruokalistat ovat olleet minulle pettymys. Virolaiset rakastavat täysrasvaisia tuotteita, hapankermaa, perunoita ja niitä jo mainittuja kakkuja. Niin niitähän sitten löytyy kaikkialta.

4. Rauha

Itä-Helsingissä sijaitseva kerrostaloasuntoni on toisinaan minun herkälle sielulleni aivan liian meluisa. Mutta tämän kokemuksen jälkeen varmaankin pidän sitä hiljaisuuden tyyssijana. Olen viihtynyt majapaikassani hyvin, mutta.. Seinät täällä ovat paperia. Jos joku huokaisee toisessa päässä käytävää, monen seinän takana, se kuuluu huoneeseeni hyvin. Kuvitelkaapa siis tilannetta parin viikon takaa kun tänne majoittui 14 saksalaista, jotka viettivät 24/7-Oktoberfestiä. Ihan kiva tehdä töitä. Desibelitasot vaihtelevat ja kun liikenne on vilkasta, ovet käyvät tiuhaan ja harvoin muuten kuin paiskomalla. Suomeen palattuani taidan lähteä istumaan keskelle metsää viikoksi.

5. Siivoaminen

En minä minnekään metsään voi lähteä: ensin on siivottava! Minä rakastan siivoamista! Täällä minua on kielletty useampaankin otteeseen imuroimasta tai vaihtamasta omia lakanoitani. Olen tosin uhmannut kieltoa ja siivonnut keittiössä salaa ja omassa huoneessani sen, mitä ilman välineitä on mahdollista. Kotona sitten, ihan luvan kanssa.

Huomaan, että aika väkisin väännettyjä kaipuuni kohteet ovat. Siis joku purkka? C'mon hei. Näitä kovin vähäpätöisiä asioita enemmän odotan tietysti kaikkien ystävien, perheenjäsenten ja muiden läheisten näkemistä.