Niin se harjoittelu sitten loppui siihen Nissin seminaariopetukseen. Ajatuksenani oli, että sen ekstraviikon aikana, jonka Virossa vielä viettäisin, kirjoittaisin esseetä yliopistolle. Juu, en kirjoittanut sanaakaan. Viimeiseen viikkoon Tallinnassa mahtui kuitenkin yhtä ja toista sellaista, joka vaikeutti pelkkää ajatustakin lähtemisestä..
Maanantaina olin matkalla asunnolleni kun paikallinen seurakuntanuori juoksi minua kadun toiselta puolelta vastaan ja halasi. Vaihdoimme pikaisesti kuulumisia ja kun kerroin lähteväni seuraavana lauantaina Suomeen, tyttö oli hetken hiljaa ja sanoi sitten Tuo tieto sai minut nyt surulliseksi. Minusta tuntuu, että tämä vaikuttaa nyt siltä, että koitan tässä korottaa itseäni ja korostaa omaa erinomaisuuttani ja sitä kuinka kaikki Virossa sanovat ikävöivänsä minua. En kuitenkaan kerro näitä esimerkkejä siksi. Syy on yksinkertaisesti se, että tällaisissa tilanteissa sitä tuntee oikeasti olevansa itselleen sopivalla paikalla, Jumalan työtoverina ja jonkin merkityksellisen äärellä. En ajattele näissä tilanteissa asioita itseni kautta vaan niin, että minun kauttani Jumala on voinut tehdä jotakin, joka kantaa hedelmää.
Tiistaina pidimme ohjaajani kanssa oikein hedelmällisen palautekeskustelun. Saamani palaute oli analyyttista ja rakentavaa ja siitä saankin olla kiitollinen! Arviot toivat kyyneleet silmäkulmiini ja tekivät lähdöstä jotenkin vielä todellisemman - tässä tämä nyt oli. Haikein, mutta kiitollisin mielin lähdin suomalaisen seurakunnan tilaisuuteen, jossa olin vierailevana puhujana. Tällä kertaa puhe oli luonnollisesti suomeksi ja yleisönä mummoja, joiden kanssa sitten kahveilla jatkettiin jutustelua viroksi. Jo astuessani saliin sisään huokui päälleni tilaisuuden lämminhenkinen tunnelma, tiivis yhteisöllisyys ja elämänmyönteisyys. Olisin voinut olla kyseisten ihmisten kanssa vaikka koko päivän!
Keskiviikkona lähdin LNÜ:lle palauttamaan muutamia lainassani olleita tavaroita, hyvästelemään ja aikaa tappamaan. Kahvikupposten äärellä keskustelimme muun muassa suomalaisista ja virolaisista murteista ja ratkaisimme pienen dilemmani kesätyön suhteen. Kivaa oli ja kiva oli käydä myös iltapäivän päätteeksi ekovaatekaupassa hyvässä seurassa. Harmikseni jouduin jättämään kauppaan kivan mekon hintsusti liian pienen koon takia (M:ää ei ollut, höh) ja kauniin tunikan liian kovan hinnan vuoksi. Mutta hyvä tärppi Pärnu maanteellä, menkää kaikki sinne! Joo, tajuan kyllä, että tässä kohtaa olisi jokseenkin fiksua mainita kaupan nimi. Mutta minä onneton en muista sitä ja googlettamallakaan en nyt saanut asiaan selkoa.
Torstaina ja perjantaina luvassa oli lapsenvahtikeikkaa. Kivaa oli ja perjantaina kävimme myös syömässä Kamahousessa farewell -tunnelmissa. Hyvin omaperäinen paikka, suosittelen!
Lauantai valkenikin sitten harmaana ja sateisena. Enkä tällä koita maalailla sieluni ankeutta - sää oli ihan oikeasti melko synkeä. Lähdöstä, kotiinpaluusta ja lopputunnelmista myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti