Reilu vuosi sitten luin Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen teoksen Omalla äänellä. Ilveksen vanhemmat pakenivat neuvostovaltaa Virosta, joten Ilves itse syntyi Ruotsissa ja eli pitkään Amerikassa. Ensimmäisen kerran hän pääsi käymään kotimaassaan vasta vuonna 1984. Ei ole ihme, että Ilves pitää mielellään sananvapauteen ja lähihistoriaan liittyviä kysymyksiä esillä. Teoksessaan Ilves kuvaa maaliskuun kyydistyksiä, Neuvostoliitossa vallinnutta vainoharhaisuutta ja sananvapauden toteutumista kovin vaikuttavan esimerkin avulla:
Virolainen runoilija Doris Kareva on kertonut, että eräästä hänen runostaan poistettiin neuvostoaikana sana märts, maaliskuu. Hän oli käyttänyt sitä sanaa, koska se kuulosti hyvältä. Sensori käski häntä kuitenkin poistamaan sanan, koska se muka viittasi maaliskuun kyydityksiin, ja niistähän ei saanut puhua. Ei Karevan runolla ollut mitään tekemistä maaliskuun kyyditysten kanssa, runoilija ei ollut edes ajatellut koko asiaa. Se oli vainoharhaista aikaa. Valtaapitävät tiesivät, että yhteinen tieto oli olemassa, eikä se kadonnut minnekään sen takia, ettei siitä saanut puhua. Kun propagandaosaston sensori luki sanan märts, sama tietoisuus heräsi hänessäkin. Myös sensorit tiesivät, mitä maaliskuussa tapahtui. He tiesivät mitä muutkin tiesivät, eivätkä he halunneet, että siitä tehtäisiin näkyvää muistutusta. Siksi sensorit olivat niin herkkiä kauhua tai pelkoa herättävien sanojen suhteen.
Tässäpä jälleen oiva kirjavinkki etenkin poliittisten elämäkertojen ystäville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti