Muutamia huomioitani Viron kirkollisesta elämästä ja sen eroista Suomen vastaavaan. Painotan, että nämä havainnot perustuvat parin kuukauden ajanjaksoon ja lopulta kovin pintapuoliseen kuvaan asioista. Yhtäkaikki, ehkä tästäkin tekstistä voi oppia jotakin uutta.
 |
| Jaanin kirkon alttari. Kirkko on muutama vuosi sitten remontoitu perusteellisesti. |
1. Kirkollisvero
Sitä ei Virossa ole. Kirkko elää siis lahjoituksista ja jäsentensä maksamista maksuista, jotka eivät kuitenkaan ole pakollisia. Siksi Viron luterilaisen kirkon jäsenmäärästä liikkuu kahta tietoa: ne, jotka ovat maksaneet maksun ja ne, jotka on kasteessa liitetty kirkkoon. Rippikoulussa kehotetaan usein oppilaita maksamaan jäsenmaksua, sopivana summana on pidetty noin prosenttia tuloista. Mitään kiinteää summaa ei käsittääkseni kuitenkaan ole ja myös se, maksaako jäsen maksunsa kuukausittain vai esimerkiksi kerran vuodessa, vaihtelee. Pappien tehtävänä olisi muistuttaa seurakuntalaisiaan maksuista ja kehottaa heitä maksamaan niitä, mutta kuulemani mukaan moni jättää tämän tekemättä.
 |
| Viljandin Jaanin seurakunnasta pääsiäisen perhemessusta, jossa lapset hoitivat suurimman osan tehtävistä. Tässä on menossa hienosti toteutettu nukketeatterisaarna. |
2. Seurakuntien koko
Eräs tallinnalainen pastori oli käynyt jokin aika sitten Suomessa ja saanut toistaa muutamaankin otteeseen epäuskoisille keskustelukumppaneilleen, että hänen seurakunnassaan on 17 jäsentä. Suomalaisesta se tuntuu hurjan pieneltä luvulta, mutta kuvaa aika hyvin virolaista todellisuutta. Minä kuitenkin uskon, että ainakin kyseisen seurakunnan jäsenmäärä kohoaa vielä: seurakunta on vielä melko uusi ja sen toiminta on mielestäni vireää ja monipuolista. Seurakunnan pastori on innokas ja innovatiivinen ja tehnyt valtavan hienoa työtä! Väkisinkin tulin ajatelleeksi niitä hetkiä kun minulta ennen harjoittelua kysyttiin miksi ihmeessä Virossa tehdään lähetystyötä tai lähdenkö käännyttämään ortodokseja. Toisaalta Tallinnasta löytyy myös toisen ääripään esimerkki: kyseisen seurakunnan sunnuntaijumiksissa käy viikoittain satoja ihmisiä.
 |
| Rakveren kirkko |
3. Ehtoollinen
Yhdessäkään seurakunnassa, jossa vierailin harjoitteluni aikana, ei ehtoollisviiniä jaettu pikareissa kuten meillä Suomessa yleisimmin tehdään. Useimmiten ehtoollisen jakaja kastoi öylättiä viinimaljassa, mutta muutamassa paikassa oli mahdollisuus joko itse kastaa leipä tai juoda suoraan maljasta. Jälkimmäinen tapa on muuten käytössä myös Alppilan seurakunnan vironkielisissä messuissa. Virossa seurakunnilla ei välttämättä edes ole varaa hankkia pikareita, mutta saattaa käytäntöön olla muitakin syitä - erään kuulemani kommentin mukaan Virossa papit eivät ole mitään baarimestareita kuten meillä Suomessa ;-)
 |
| Kaarlin kirkon upea alttaritaulu. |
4. Pappisvirka
Jumalanpalvelusta pitävä pappi ei välttämättä ole pappi ollenkaan.
Mitään valepappiongelmaa ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä Virossa
myös diakonit saavat hoitaa pitkälti samoja tehtäviä. Pappisopinnot
kestävät viisi vuotta ja kolmen vuoden jälkeen on mahdollista pyytää
vihkimystä diakoniksi. Papeilta löytyy tavallisissakin
jumalanpalveluksissa useimminten kaulastaan suuri risti, jonka he ovat
ostaneet valmistuttuaan. Suomessa vastaavaa näkee tavallisimmin
piispoilla
.Pappien asema on vahva, eikä esimerkiksi maallikkoavustajien käyttäminen jumalanpalveluksissa ole yhtä tavallista kuin Suomessa. Uudentyyppiset messut (esim. Tuomasmessu ja Emmausmessu) kuitenkin haastavat toisenlaiseen ajatteluun. Virossa ihmisiltä puuttuvat vahvat kristilliset perinteet ja siksi on helpompaa tukeutua papin auktoriteettiin. Tavallinen seurakuntalainen ei välttämättä rukoile tai lue Raamattua itse, sillä kokee että vain pappi voi suorittaa nämä "velvolvollisuudet" oikein.
 |
| Rootsi-Mihkli. Sekä tämä että kuva Kaarlin kirkosta on otettu pitkäperjantain ristintieltä, jossa kuljimme Jaanin kirkosta Kaarliin, sieltä Tuomiokirkkoon ja lopulta Rootsi-Mihkliin, jossa myös suomalainen seurakunta kokoontuu jumalanpalveluksiinsa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti