Olen ollut tänään melko terveenä ja selkeästi hyvävoimaisempi kuin yhtenäkään toisena päivänä saapumispäivääni lukuunottamatta. Silti päivä on ollut ehkä raskain tähän mennessä.
Eilen illalla iski havahtuminen kun naputtelin koko päivän viikonlopun rippikoulutuntia: Kielitaitoni ei riitä tuomaan ilmi kaikkea sitä, mitä osaan. Haluan esimerkiksi tulevalla leirillä tarjota mahdollisimman hyvää opetusta, mutta minusta tuntuu, että joudun vajavaisen kielitaitoni takia tyytymään johonkin muuhun. Se on kolaus ammattiylpeydelle, mutta enemmän olen huolissani oppilaista, jotka ansaitsisivat enemmän. Jostain syystä esimerkiksi kaikki mahdolliset pronominit ja pikkusanat menevät omassa käytössä tällä hetkellä sekaisin, vaikka ne ovat kaikki vanhoja tuttuja ja kuulen niitä jatkuvasti käytettävän. Lisäksi pitkä tauko rippikoulutuntien pitämisestä näkyy rutiinien puutteena. No, selvisin mielestäni syksyllä hyvin uskonnonopettajana, joten ehkä kyse on vain uudelleenorientoitumisesta ja oman paikkansa löytämisestä.
Siltikin havahtuminen johti väistämättä riittämättömyydentunteeseen, joka kasvoi tänään entisestään. Ohjelmassani on tänään illalla nuorten ilta, jossa minun on tarkoitus pitää puhe. Olin valmistellut puheen jo Suomessa ennen lähtöäni ja olin tehtävän suhteen rauhallisin mielin. Tänään sain tietää, että illassa on myös teema, joten olisi toivottavaa jos puheeni voisi liittyä siihen. No, eihän se valmiiksi tehty puhe oikeastaan ystävyyteen liittynyt ja vaikka se oli helposti muokattavissa teemaan sopivaksi, kasvoi paniikki sisälläni. Jos tämä olisi tapahtunut Suomessa, ei asiassa olisi ollut mitään kummallista, mutta koska vieras kieli vaatii vielä tuhottomasti enemmän työstämisaikaa kuin äidinkieli, olin varma, ettei minusta ole mihinkään. Soveltaminen kun ei muutenkaan ole ikinä ollut vahvimpia puoliani. Toisaalta onkin hyvä, että joudun tällaisiin tilanteisiin, joissa Jumala voi kasvattaa ja opettaa uutta. Heitetään lapsi veteen niin kyllä se uimaan oppii!
 | |
| Suuressa huoneessa on hyvä sairastaa. Huone on ollut minulla väliaikaisesti, enkä siksi ole vielä laukkujakaan purkanut. Huomenna muutan aamusta toiseen huoneeseen ennen lähtöä leirille. |
Koti-ikävä on turistiryhmän kookkain jäsen. Se on kierrellyt minua pari päivää kuin nähtävyyttä ja otti tänään syleilyynsä. Koti-ikäväni ei johdu siitä, että täällä olisi kurjaa tai siitä, että haluaisin Suomeen. Ei, en lähtisi vaikka maksettaisi. Pistän koti-ikävän sairastelun piikkiin: kun on pitkään viettänyt aikaa kuumeen, yskän, nuhan ja ties keidenkä kanssa ja vieläpä vieraassa paikassa, sitä ihmeellisesti taantuu lapseksi. Olen ikävöinyt jaffaa (melkein itkin kun ostin sitä pullollisen), karkkia ja isääni vaikka minun ei kotona ikinä tee mieli limua tai makeaa enkä - vaikka häntä suuresti rakastankin - ole vuosiin ollut isästäni riippuvainen. Puhuimme tänään puhelimessa, enkä muista että olisin hetkeen ollut mistään niin onnellinen kuin tänään hänen äänensä kuulemisesta. Hertsyygeli - olen 24!
Täytynee kuitenkin tunnustaa, että mukaan on mahtunut hyväkin havahtuminen - tänään se lopullisesti sitten upposi paksuun kallooni, että arkeni on nyt hyvän aikaa Virossa. Täällä. Siin.
Ja mitä tässä huomisesta murehtimaan kun Jumala on siellä jo!
Ainiin, koska kaikki ovat kuumeisesti miettineet miten appelsiininnälkäni voi, niin päivitänpä senkin tilanteen. Siis: tänne tullessani pääsin käymään Prismassa, joita ei luonnollisestikaan ihan tässä vanhassa kaupungissa ole. Siellä appelsiinit olivat - kuten epäilinkin - niitä samoja, joita Suomessakin myydään ja myynnissä hyvään hintaan. Pienemmissä kaupoissa olen joutunut pettymään kun kilohinta on pitkälti toista euroa ja tänään ostin sitten suosiolla mandariineja. Mut ei se hei oo sama.
Olet tärkeällä paikalla tekemässä tärkeää työtä!! Ymmärrän, kuinka sinua ahdistaa se, ettet pysty ilmaisemaan kaikkea osaamaasi vieraalla kielellä, mutta voit aina rukoilla oppituntien, itsesi ja riparilaisten puolesta, että Jumala toimii kun oma ymmärrys ja taito loppuu. Et ole yksin! Voimia! :)
VastaaPoistaKiitos tsempistä! Tosiaan - tiesin, että joudun nämä kaikki ajatukset läpikäymään, joten ihan yllättäen ne eivät tulleet. Ja toisaalta on hyvä, että ne tulivat näin aikaisessa vaiheessa.
VastaaPoistaPitäisikin aina muistaa, että rukouksessa riippuminen kantaa silloinkin kun mikään muu ei. Asioiden avautuminen ja hyvän hedelmän syntyminen ihmisessä on lopulta kuitenkin kolmiyhteisen Jumalan työ, joten jätänpä Hänellekin jotakin tehtävää ;-)
Edelliseen viestiisi viitaten - ihana kuulla, että Viroa ja täällä tehtävää rippikoulutyötä muistetaan! Raamatun käyttämisessä ja lukemisessa ei täällä oikein ole perinteitä ja olisi tärkeää, että jokaisella rippikoululaisella olisi mahdollisuus saada oma Raamattu, jota käyttää ja jonka kanssa tutustua Jumalaan, jotta kirja tulisi läheisemmäksi.