Jotta jotakin tulisi sanottua - tyhjänpuhumisen jalo taito

Tervist!

Eilinen Tooma palvus on ollut tänään vahvasti mielessä. Kyse on siis matalan kynnyksen rukoushetkestä, jossa ohjelma rakentuu Taizé-laulujen, raamatunkohdan ja siitä nousevan puheen sekä rukouksen ympärille. Puheesta ja raamatunkohdasta myös keskustellaan yhdessä. Jaanin kirkon katakombissa kauniissa  ympäristössä vietetty hetki toi tunnelmaltaan mieleeni itselleni rakkaat rukoushetket, jotka saisivat Suomessa olla yleisempiäkin.

Rukoushetken jälkeen sain kutsun myös torstaina pidettävään kotiryhmätapaamiseen. Otin kutsun ilolla vastaan - minulle on tärkeää luoda kontakteja seurakuntalaisiin, työntekijöihin ja vapaaehtoisiin, jotta seurakuntatyön todellisuus avautuisi paremmin. Selkeästi olen jo nähnyt, että Virossa on intoa tehdä, mutta tällä tiedolla ei vielä kovin upeita seminaaripuheita pidetä.

Ja entäs se kielitaito sitten? Tooma palvuksen yhteydessä suoritin yhden esirukousjakson suomeksi, mutta muutoin rääkisin ainult eesti keeles. Virolaiset ovat ihanan kannustavia: jos ehdin edes ajatella, ettei vironi ole kovin kaunista tai täydellistä, on joku heti kehumassa kielitaitoani tai toteamassa, että minun vironi on paljon parempaa kuin hänen suomensa. Herää tosin kysymys, miksi kenenkään täällä pitäisi osata sanaakaan suomea, jos minä tulen Viroon tekemään töitä virolaisten kanssa. Mutta kannustus rohkaisee ja kiperissä tilanteissa suomesta on kieltämättä apuakin. Esimerkiksi eilen käytin huomaamattani sanaa pastillid (tein siis suomen pastillit-sanasta virolaisen muunnoksen) ja osuin vahingossa oikeaan.

Tänään kävimme juhlistamassa erään suomalaisen lähetin syntymäpäiviä ja osallistuimme samalla kertaa lähettien yhteiseen raamattupiiriin. Paikalla oli muidenkin järjestöjen lähettejä, jotka olikin ilo tavata. Lähetysseuran työntekijöiden kanssa tulen tietysti jatkossa työskentelemään enemmän, mutta on hauska nähdä, että lähettien välillä on yhteistyötä ja kumppanuutta. Näistä teemoista taidettiin eskarissakin puhua ja näin niihin täällä lähetyskentällä törmää. Loppuviikon ohjelma muuttui sikäli, että lauantaille suunniteltu päivä eräässä leirikeskuksessa vaihtuu rippileiriin Länsi-Virossa, jossa pääsen tositoimiin opettajana. Ma lähen sinna hea meelega!


Huomaan taas kirjoittaneeni pätkän tekstiä ilman, että minulla vieläkään on tarjota kuvia asioista, joista kirjoitan. On aika korjata asia. Ei, en edelleenkään muistanut ottaa kameraa mukaani (tänä vuonna on ehkä syytä paastota kameran unohtamisesta), mutta tajusin, että on tällaisesta tilanteesta selvitty ennenkin. Tiedättehän sen netissä kiertäneen kuvan lehti-ilmoituksesta, jossa myydään Saabia, mutta kuvassa on jotakin muuta. Siis tämän. Siispä minäkään en nyt laita kuvaa Jaanin kirkon katakombeista tai pastilleista vaan...

Leivoin ystäväni kanssa itselleni kakun kun täytin 17. Kakku kulkee ruman ulkonäkönsä vuoksi tarinoissa nimellä Anarkistikakku.

Soovin teile Jumala õnnistust!