sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Arkkipiispa siellä, täällä ja tien päällä

Pääsiäisen jälkeen alkoikin viimeinen viikkoni Virossa varsinaisen harjoittelun puitteissa. Maanantain ja tiistain vapaapäivät käytin itselleni epätyypillisesti käymällä kasvohoidossa, pedikyyrissä ja ihan vain ottamalla rennosti.

Keskiviikkona mentiin taas. Tällä kertaa suuntana oli Järvakandin rovastikunnallinen synodi. Päivä alkoi jumalanpalveluksella, jonka jälkeen nautittiin luonnollisesti kirkkokahvit. Menin piipahtamaan emäntien luona keittiössä kysymässä josko he tarvitsisivat apua tiskien tai muiden töiden kanssa, mutta sain vastaukseksi vain naurua, halauksen ja toteamuksen Ihanaa kun kysyt, mutta et sinä voi mitään tehdä. Synodissa alueen pastorit päivittivät oman seurakuntansa tilanteen kaikkien tietoon - mikä on ollut kehitys maksavien jäsenten määrässä, mitkä ovat seurakunnan suurimmat haasteet, mitä erityistä vuoden aikana oli tapahtunut, mitä uutta toimintaa olisi luvassa ja niin edelleen. Tällaisessa tilaisuudessa oli erittäin mielenkiintoista olla mukana! Myös arkkipiispa Andres Põder käytti puheenvuoron ja käsitteli niitä teemoja, jotka hän näkee koko EELK:n haasteiksi tällä hetkellä.

Sain myös itse osallistua synodin kulkuun. Paitsi että pääsin esittelemään itseni, olin äänioikeudettomana toinen ääntenlaskija kun mm. rovastikunnallista neuvostoa valittiin. Äänestykset pohjustettiin ohjeistuksella Hääli võib anda nii nagu süda kutsub. Sydäntään suositeltiin siis kuuntelemaan.

Synodin loputtua sain tiedon, että sillä kyydillä, jolla olin Järvakandiin tullut, en pääsisikään takaisin Tallinnaan. Hieman ehdin jo säikähtää että mitäs nyt, kunnes kyyti järjestyikin arkkipiispan kyydistä. Oikein mukava mies, jonka kanssa oli miellyttävä keskustella! Häneltä sain muun muassa nuhteet siitä, etten ole koskaan käynyt Lapissa - se ei kuulemma ole kovin suomalaista...

Torstaina oli vuorossa kokoustamista. Tallinnan teologisessa instituutissa (Usuteaduse Instituut, UI) keskusteltiin hyvä tovi perhetyöstä innostuneessa ja innovatiivisessa ilmapiirissä. Vaikkei panokseni taaskaan ollut tietomäärän puutteesta johtuen kovin suuri, oli suuri ilo olla mukana ja tulla kaikesta huolimatta huomioiduksi. Välillä on kyllä ollut sellainen olo, että virolaiset pitävät minua jotenkin erityisen tyhmänä kun olen niin paljon asiakeskusteissa hiljaa. No, ehkä tämäkin on niitä lähetystyön haasteita - kuinka suostua siihen, että palasta omaa osaamistaan joutuu tietyllä tavalla luopumaan ainakin hetkellisesti kun kieli tai konteksti vaihtuu.

UI:lta kiipesimme Toompealle, jossa oli vuorossa tapaaminen arkkipiispa Põderin kanssa. Minut nähdessään hän totesi huvittuneesti Me näimme eilen, me näemme jälleen tänään!

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Hiljaisen viikon läpijuoksu

Vieläkö jaksatte muistella hiljaista viikkoa ja pääsiäistä? Seuraavaksi olisi nimittäin tarjolla juttua niistä...

Hiljaisen viikon tiistaina osallistuin vapaapäivästäni huolimatta äitipiiriin, jossa tarkoituksena on käsitellä äitiyteen, perheeseen ja parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä. Pidin tilaisuudessa myös pienen, piirin teemaan sopivan raamattupohjaisen puheen.
Eipä tällä herra tai rouva hylkellänorpallamillälie...kään mitenkään liikaa tilaa ollut..
Keskiviikkona kävimme piipahtamassa Tallinnan eläintarhassa. Sinne ei sitten tarvitsekaan enää mennä ja aloin käynnin jälkeen miettiä haluanko enää koskaan vierailla muissakaan vastaavissa paikoissa. Toisaalta Korkeasaari näyttää paljon inhimillisemmältä kuin Tallinnan eläintarha, jossa esimerkiksi ilveksen häkki oli ehkä juuri ja juuri 36 neliöisen asuntoni olohuoneen kokoinen. Eläintarhan ympäristö on kulkureitteineen tilava ja viihtyisä ja esimerkiksi hirvieläimillä näytti olevan ihan hyvin tilaa. Vähänpä sillä kuitenkaan oli enää merkitystä kun katsoi pienessä häkissä selkeästi stressaantuneena ravaavan jääkarhun tepastelua. Ainakin Tallinnassa on kuitenkin menossa näkyvä kampanjointi, jolla kerätään rahaa ainakin jääkarhun uuteen majapaikkaan.

Torstaina oli pitkästä aikaa vuoro suunnata Jaanin kirkkoon ja siellä vietettyyn kiirastorstain iltakirkkoon, jossa toimin ehtoollisavustajana. Sieltä matka jatkui Tuomasmessun vapaaehtoisten kotiryhmään. Unettomuuden vaivattua jo jonkin aikaa olin koko päivän niin kuolemanväsynyt, että eräs kotiryhmäläisistä tuli huolestuneena kysymään, onko minulla kaikki hyvin. Siitä tuli toisaalta myös ihana tunne - ihanaa, että huolehtivat!

Pitkäperjantaina sää suosi kirkkokansaa, joka kokoontui Jaanin kirkkoon Ristintien alkupisteelle. Taipaleen neljässä kirkossa näyttelijät esittivät kärsimystien tapahtumia mimiikan keinoin. Suureksi ilokseni mukana oli myös televisiokameroita - tiedättehän kuinka paljon rakastan olla kuvattavana!

Arvaa kuka? Olipa nyt sopimaton kommentti, anteeksi.
Lauantaina oli ensin luvassa pyhäkouluopetusta ja illalla matka Viljandiin, jossa majoituimme ohjaajani kanssa suomalaisen perheen luokse. Mahtavia tyyppejä! Kymmeneltä illalla lähdimme vielä Viljandin Pauluksen kirkkoon, josta alkoi yövigilia. Hämärästi valaistuun Pauluksen kirkkoon astuminen oli suorastaan hengellinen kokemus, niin kaunista siellä oli! Virolaisella mittapuulla kirkko oli myös lämmin, vaikka plusasteita olikin maksimissaan pari. Pauluksessa kuulimme Raamatun sanaa, lauloimme Taizé-lauluja, sytytimme pääsiäiskynttilän ja jatkoimme ristikulkueessa laulaen Viljandin Jaanin kirkkoon, jossa kuusi aikuista sai kasteen ja me jo kastetut kasteen vahvistamisen.. Ehtoollishetki yöllä vanhassa kivikirkossa oli sekin aika uskomaton kokemus.

Vähäisten yöunien (kiitos ohjaajani kanssa käydyn mielenkiintoisen ja aamuyöhön jatkuneen keskustelun sekä kesäaikaan siirtymisen) jälkeen jatkoimme sunnuntaina vielä Viljandissa Jaanin seurakunnan perhemessuun, johon viittasin jo kirkollista elämää käsittelevän postaukseni kuvituksessa. Messu oli erinomaisesti toteutettu. Erityisesti ehtoollinen oli jälleen voimakas kokemus: koska alttarikaidetta ei Jaanissa ole, koko seurakunta saattoi kokoontua ehtoollispöytään yhtä aikaa ja laulaa yhdessä ehtoollislaulua, jonka sanat lienee aukeavat myös viroa taitamattomalle:

Võtke leib, jagage, sööge ja te ei tunne nälga.
Võtke vein, jagage, jooge ja te ei tunne janu.



Perhemessussa saimme nauttia myös Viljandin musiikkikoulun tarjonnasta. Tässä vielä harjoitellaan

Tunnelma oli todella harras ja kokemuksena hyvin uusi ja erilainen. Lisäksi messun jälkeen kirkon kellaritiloissa vietetyt kirkkokahvit tekivät vaikutuksen: mukana oli sukupolvien kirjo 90-vuotiaasta puolivuotiaaseen kaikki toisiaan huomioiden. Taas sain nähdä kuinka seurakunta todella on perhe! Että jos ei perhetyö Viron kirkossa yleisesti ottaen vielä ihan kukoistakaan, niin Viljandin Jaanissa sen asemasta ei kannata olla huolissaan.

Viljandin Jaanista oli aika suunnata taas Tallinnan Jaaniin, jossa alkoi sunnuntaina Tuomasmessun 3-vuotisjuhla. Mukana oli sekä saarna- että musiikkivieraita Suomesta. Minä vietin messun ohjaten lastenohjelmaa (lue: pääsiäismunien maalausta).

Eks te tea, et kes võidu jooksevad, need jooksevad küll
kõik, kuigi auhinna saab ainult üks? Jookske nõnda, et teie
selle saate!
(1.Kor 9:24)

torstai 25. huhtikuuta 2013

25.3.

 Hiljaisen viikon maanantaina vietettiin Virossa maaliskuun kyyditysten muistopäivää. Vuonna 1949 aikavälillä 25.3.-29.3. Neuvostoliitto toteutti Baltian maissa laajamittaiset kyyditykset, jotka tunnetaan Baltian historiassa nimellä Operaatio Priboi. Virolaisia joutui Siperiaan noin 20 000. Vapaudenaukiolla kynttilämerta ihastellessa tuli väkisinkin mieleen miten voimakkaasti Viron lähihistoria muokkaa maata ja sen kansalaisten ajatusmaailmaa edelleen. Oli pysäyttävää nähdä paikalla vanhempia ihmisiä, joilla selkeästi oli henkilökohtainen suhde tapahtumaan.

Reilu vuosi sitten luin Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen teoksen Omalla äänellä. Ilveksen vanhemmat pakenivat neuvostovaltaa Virosta, joten Ilves itse syntyi Ruotsissa ja eli pitkään Amerikassa. Ensimmäisen kerran hän pääsi käymään kotimaassaan vasta vuonna 1984. Ei ole ihme, että Ilves pitää mielellään sananvapauteen ja lähihistoriaan liittyviä kysymyksiä esillä. Teoksessaan Ilves kuvaa maaliskuun kyydistyksiä, Neuvostoliitossa vallinnutta vainoharhaisuutta ja sananvapauden toteutumista kovin vaikuttavan esimerkin avulla:

Virolainen runoilija Doris Kareva on kertonut, että eräästä hänen runostaan poistettiin neuvostoaikana sana märts, maaliskuu. Hän oli käyttänyt sitä sanaa, koska se kuulosti hyvältä. Sensori käski häntä kuitenkin poistamaan sanan, koska se muka viittasi maaliskuun kyydityksiin, ja niistähän ei saanut puhua. Ei Karevan runolla ollut mitään tekemistä maaliskuun kyyditysten kanssa, runoilija ei ollut edes ajatellut koko asiaa. Se oli vainoharhaista aikaa. Valtaapitävät tiesivät, että yhteinen tieto oli olemassa, eikä se kadonnut minnekään sen takia, ettei siitä saanut puhua. Kun propagandaosaston sensori luki sanan märts, sama tietoisuus heräsi hänessäkin. Myös sensorit tiesivät, mitä maaliskuussa tapahtui. He tiesivät mitä muutkin tiesivät, eivätkä he halunneet, että siitä tehtäisiin näkyvää muistutusta. Siksi sensorit olivat niin herkkiä kauhua tai pelkoa herättävien sanojen suhteen.

Tässäpä jälleen oiva kirjavinkki etenkin poliittisten elämäkertojen ystäville!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Huomioita, osa III: Kirkollinen elämä

Muutamia huomioitani Viron kirkollisesta elämästä ja sen eroista Suomen vastaavaan. Painotan, että nämä havainnot perustuvat parin kuukauden ajanjaksoon ja lopulta kovin pintapuoliseen kuvaan asioista. Yhtäkaikki, ehkä tästäkin tekstistä voi oppia jotakin uutta.

Jaanin kirkon alttari. Kirkko on muutama vuosi sitten remontoitu perusteellisesti.

1. Kirkollisvero
Sitä ei Virossa ole. Kirkko elää siis lahjoituksista ja jäsentensä maksamista maksuista, jotka eivät kuitenkaan ole pakollisia. Siksi Viron luterilaisen kirkon jäsenmäärästä liikkuu kahta tietoa: ne, jotka ovat maksaneet maksun ja ne, jotka on kasteessa liitetty kirkkoon. Rippikoulussa kehotetaan usein oppilaita maksamaan jäsenmaksua, sopivana summana on pidetty noin prosenttia tuloista. Mitään kiinteää summaa ei käsittääkseni kuitenkaan ole ja myös se, maksaako jäsen maksunsa kuukausittain vai esimerkiksi kerran vuodessa, vaihtelee. Pappien tehtävänä olisi muistuttaa seurakuntalaisiaan maksuista ja kehottaa heitä maksamaan niitä, mutta kuulemani mukaan moni jättää tämän tekemättä.

Viljandin Jaanin seurakunnasta pääsiäisen perhemessusta, jossa lapset hoitivat suurimman osan tehtävistä. Tässä on menossa hienosti toteutettu nukketeatterisaarna.
2. Seurakuntien koko
Eräs tallinnalainen pastori oli käynyt jokin aika sitten Suomessa ja saanut toistaa muutamaankin otteeseen epäuskoisille keskustelukumppaneilleen, että hänen seurakunnassaan on 17 jäsentä. Suomalaisesta se tuntuu hurjan pieneltä luvulta, mutta kuvaa aika hyvin virolaista todellisuutta. Minä kuitenkin uskon, että ainakin kyseisen seurakunnan jäsenmäärä kohoaa vielä: seurakunta on vielä melko uusi ja sen toiminta on mielestäni vireää ja monipuolista. Seurakunnan pastori on innokas ja innovatiivinen ja tehnyt valtavan hienoa työtä! Väkisinkin tulin ajatelleeksi niitä hetkiä kun minulta ennen harjoittelua kysyttiin miksi ihmeessä Virossa tehdään lähetystyötä tai lähdenkö käännyttämään ortodokseja. Toisaalta Tallinnasta löytyy myös toisen ääripään esimerkki: kyseisen seurakunnan sunnuntaijumiksissa käy viikoittain satoja ihmisiä.

Rakveren kirkko
 3. Ehtoollinen
Yhdessäkään seurakunnassa, jossa vierailin harjoitteluni aikana, ei ehtoollisviiniä jaettu pikareissa kuten meillä Suomessa yleisimmin tehdään. Useimmiten ehtoollisen jakaja kastoi öylättiä viinimaljassa, mutta muutamassa paikassa oli mahdollisuus joko itse kastaa leipä tai juoda suoraan maljasta. Jälkimmäinen tapa on muuten käytössä myös Alppilan seurakunnan vironkielisissä messuissa. Virossa seurakunnilla ei välttämättä edes ole varaa hankkia pikareita, mutta saattaa käytäntöön olla muitakin syitä - erään kuulemani kommentin mukaan Virossa papit eivät ole mitään baarimestareita kuten meillä Suomessa ;-)

Kaarlin kirkon upea alttaritaulu.
4. Pappisvirka
Jumalanpalvelusta pitävä pappi ei välttämättä ole pappi ollenkaan. Mitään valepappiongelmaa ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä Virossa myös diakonit saavat hoitaa pitkälti samoja tehtäviä. Pappisopinnot kestävät viisi vuotta ja kolmen vuoden jälkeen on mahdollista pyytää vihkimystä diakoniksi. Papeilta löytyy tavallisissakin jumalanpalveluksissa useimminten kaulastaan suuri risti, jonka he ovat ostaneet valmistuttuaan. Suomessa vastaavaa näkee tavallisimmin piispoilla.Pappien asema on vahva, eikä esimerkiksi maallikkoavustajien käyttäminen jumalanpalveluksissa ole yhtä tavallista kuin Suomessa. Uudentyyppiset messut (esim. Tuomasmessu ja Emmausmessu) kuitenkin haastavat toisenlaiseen ajatteluun. Virossa ihmisiltä puuttuvat vahvat kristilliset perinteet ja siksi on helpompaa tukeutua papin auktoriteettiin. Tavallinen seurakuntalainen ei välttämättä rukoile tai lue Raamattua itse, sillä kokee etvain pappi voi suorittaa nämä "velvolvollisuudet" oikein.

Rootsi-Mihkli. Sekä tämä että kuva Kaarlin kirkosta on otettu pitkäperjantain ristintieltä, jossa kuljimme Jaanin kirkosta Kaarliin, sieltä Tuomiokirkkoon ja lopulta Rootsi-Mihkliin, jossa myös suomalainen seurakunta kokoontuu jumalanpalveluksiinsa.
 

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Huomioita, osa II: Jokapäiväinen elämä

Upean Huomioita -sarjani toisessa osassa keskitytään jokapäiväiseen elämään ja sen mukanaan tuomiin iloihin, ihmetyksiin ja... johonkin. En minä tiedä mitä aion sanoa, jännityksellä itsekin odotan, mitä tätä näppäimistöä hakkaamalla siirtyy ruudulle.

Hätäuloskäynnistä kertovaa kylttiä oli korjailtu paremmin nykyihmisen ulkomuotoa vastaavaksi.

1. Pullonpalautus
Mikäli se suinkin on mahdollista, kannan vesipulloa mukanani kaikkialle. Kun on aika ostaa uusi pullo, pitää vanha viedä pullonpalautukseen (tehkää muistiinpanoja, tätä ette varmaankaan ennen tienneet!) Arvatkaapa vaan, muistanko ikinä sitä puolen litran tyhjää pulloa laukussani kun olisin pullonpalautuspisteen läheisyydessä. Juu en. Pullo saattaa lähteä mukaani muutamaankin otteeseen ja palata kanssani aina kotiin. Luuletteko, että tilanne paranee kun pullonpalautuspiste sijoitetaan eri rakennukseen? Annan vihjeen: ei. Näin ei ole joka kaupassa, mutta niissä, joihin minä pullojani olen palauttanut, löytyy pullonpalautus erillisestä "kontista", joka on usein sijoitettu jonnekin kaupan lähiympäristöön. Okei, reiluuden vuoksi on todettava, että Virossa olen voinut juoda vain pullovettä myös ns. kotioloissa, joten kun mukana on sen yhden puolen litran pullon sijasta kymmenen puolitoistalitraista, on niitä jokseenkin vaikeampi unohtaa. Ei mahdoton, mutta vaikeampi.

2. Ulkona syöminen ja muut palvelut
Aivan naurettavan halpaa. Kyllä Virossakin tietysti rahoistaan pääsee ja näitä ravintolaruokien tai palveluiden hintoja hämmästellessä on hyvä muistaa tavallisen virolaisen todellisuus. Mutta silti. En minä ihan päivittäin ole ulkona syönyt, mutta melkein. Hintatason lisäksi ravintolat ovat todella viihtyisiä ja yksilöllisiä, vaikka olisivatkin järkyttävän halpoja. Ainoat pettymykset Virossa ruokaillessani olen saanut ns. turistiravintoloissa. Enkä laske pettymyksiksi niitä hetkiä kun pari euroa maksaneesta kalakeitosta ei välttämättä olekaan löytynyt kalaa. Mitä pienistä? Suomessa en oikeastaan tykkää käydä ulkona syömässä koska ravintolat ovat kovin ketjutettuja ja kaikkialla tuntuu olevan samantyyppinen lista. Ei innosta. Virossa on mielenkiintoisia ja erilaisia ravintoloita, joita löytyy yllättävistäkin paikoista. Myös kampaamo-, kauneudenhoito- yms. palvelut ovat jopa Tallinnan keskustassa selkeästi halvempia kuin Suomessa. Ja tarjontaa riittää!

Tämän "Restoran 10 m" -kyltin tarpeellisuus on kiistämätön.

3. Museot
Virolaiset osaavat toteuttaa museonsa! Estetiikka on täällä ihan toisella tasolla kuin armaassa kotimaassani. Ja tämä koskee museioiden lisäksi muitakin julkisia tiloja. Tällä reissulla olen vieraillut, hm.., ehkä viidessä museossa, joiden lisäksi olen jo aiemmin käynyt muutamassa. Eikä ole tarvinnut pettyä. Vaikka teema ei etukäteen erityisemmin kiehtoisi, on upea toteutus jo sinänsä ollut nähtävyys.

4. Tiet ja liikenne
Matkalla Rakvereen ihastelimme hyväkuntoista ja sileää asfalttitietä. EU:n tuella Virossa onkin viime aikoina kunnostettu teitä jokusia kilometrejä. Mutta Tallinnassa tilanne onkin sitten toinen. Sekä syvyys- että leveyssuuntaan valtavia monttuja on runsaasti, eikä olekaan ihme, että autoille koituneet vahingot tulevat kaupungille kalliiksi. Hyvä kikka väistää kuoppia tuntemattomalla tiellä on seurata edellisen auton liikkeitä. Väistäminen saattaa viedä viereiselle kaistalle, mutta mitäpä tuosta - kaveri siellä tuskin noudattaa liikennesääntöjä kovin uskollisesti tai häiriintyy, jos toinen ajoneuvo tulee hieman liian lähelle. Muutenkin erilaiset säännöt esim. siitä, mihin kellonaikaan tiettyihin paikkoihin saa ajaa, on joko jätetty ilmoittamatta tai ilmoitettu kovin kryptisesti. Kaistaviivat ja niiden olinpaikat ovat välillä kiinni ihan omasta harkinnasta. Joillekin teille (ja sitä kautta esimerkiksi johonkin tiettyyn ravintolaan tai kauppaan) pääsee vain tekemällä U-käännöksen jostakin muualta. Nämä jutut olisi siis hyvä tietää etukäteen. Näppärää.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kirjavinkki



Jokin aika sitten sain lainaksi kirjan, jonka idea kiinnosti heti. Teoksen otsikko Raamatullinen vuosi - Yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti kertoo aika hyvin mistä on kyse. Kirjan kirjoittaja, agnostikoksi itsensä määrittelevän A.J. Jacobs on taustaltaan juutalainen, mutta toteaa olevansa juutalainen samalla tavalla kuin Olive Garden on italialainen ravintola. Ei siis kovinkaan.

Jacobsin tavoitteena on siis noudattaa Raamatun sääntöjä mahdollisimman kirjaimellisesti vuoden ajan. Hän noudattaa tiettyjä määräyksiä koko vuoden (hän ei esimerkiksi aja partaansa), mutta etenee pääosin temaattisesti. Juutalainen Jacobs ei jätä Uutta testamenttia huomiotta, joskin - kuten odottaa saattaa - se jää vähemmälle huomiolle.

Kirja on hervottoman hauska. Aloitin sen lukemisen matkalla bändileirille ja kanssamatkustajillani oli varmasti tosi kivaa kun repeilin puolen minuutin välein.

Useimmiten mainittu teloitustapa Vanhassa testamentissa on kivitys. Minun pitäisi mielestäni ainakin kokeilla kivittämistä. Mutta miten?
Yksi porsaanreikä voisi olla tämä: Raamatussa ei sanota, minkä kokoisia kivien tulee olla. Siis... soraa. [...]
Ongelma on tämä: vaikka käytän vain soraa, ihmisiä on yllättävän vaikea kivittää. [...] Yritän esittää kömpelöä ja pudotan soran hänen kengälleen. Näin siis tein.
Ja näin siis kivitin. Mutta se oli todennäköisesti historian kohteliain kivitys - sanoin: "Olen pahoillani", ja kumarruin keräämään soraa. Ja hän kumartui alas samaan aikaan ja me melkein iskimme päämme yhteen, ja sitten hän pyysi anteeksi ja sitten minä pyysin uudelleen anteeksi. 
Todella epätyydyttävää.

Stereotypioiden rikkojina Ralph Blair ja hänen homoseksuaalisten evankelikaalisten kristittyjen ryhmänsä on huipputasoa. Mikä voisi olla yllättävämpää kuin se? Evankelikaaliset kristityt, jotka eivät usko Jeesukseen? Evankelikaaliset kristityt, jotka palvovat Poseidonia? En tiedä.

On Raamattuvuoteni seitsemäs sapatti, tai itse asiassa seitsemättä sapattia seuraava päivä. En voinut kirjoittaa tätä sapattina, koska Raamatussa sanotaan, ettei silloin saa työskennellä. (Eräs ystäväni sanoo, että jopa sapatin pyhittäminen voi olla sapattilain rikkomista, sillä minun työnihän on juuri noudattaa Raamatun sääntöjä. Sain siitä kahden tunnin päänsäryn.)

Mutta Jacobsin tarkoituksena ei ole tehdä pilaa tai saada Raamattua näyttämään älyttömyyksien kokoelmalta. Ei, hänen tarkoituksensa on aidosti ymmärtää. Hän käy lukuisia keskusteluita juutalaisten ja kristittyjen uskonoppineiden kanssa, matkustaa Israeliin, lukee oppaita ja käy erilaisten ryhmien kokoontumisissa. Hän joutuu kamppailemaan älä valehtele -säännön kanssa ja yrittää turhaan pestä vieraidensa jalkoja. Naurun lisäksi kirja tarjosi minulle aihetta pohtia suhdettani Raamattuun hieman syvällisemmin.

Toinen ajatus on Robbielta itseltään. Hän sanoo, ettemme voi väittää, että Raamattu on jumalasuhteemme päätepiste. Miten voisimme sanoa, että Raamatussa on kaikki viisaus? "Jos väitämme, että Jumala ilmaisi itsensä ainoastaan kerran, tietyssä paikassa, näillä sanoilla, eikä enää koskaan sen jälkeen - niin jo se on eräänlaista epäjumalanpalvontaa." Hänen ajatuksensa on tämä: Raamatunkin kautta voi palvoa epäjumalia. Voi alkaa palvoa sanoja hengen sijaan. Jumalaa on tultava "puolitiehen vastaan".

Pidän miesten puhtautta koskevista laeista, enkä ainoastaan siksi, että ne antavat minulle mahdollisuuden elää omassa antiseptisessä kuplassani. Pidän niistä, koska ne saavat naisten puhtautta koskevat lait näyttämään paljon hyväksyttävämmiltä. Myös miehet menettävät pienen osan elämää, ja heitäkin on vältettävä. Aivan kuten naisia. Raamatussakin on jonkinlaista tasa-arvoa.

Jos jotakin kritiikkiä on keksittävä, niin... Kirjan Vanhaan testamenttiin keskittyvä osio toimii selkeästi paremmin ja on sisällöllisesti mielestäni rikkaampi. Suomennos on toisinaan hiukan kömpelö ja välillä olisin toivonut asioiden syvempää käsittelyä. Tosin voi olla, että taustani yliopistoteologiassa aiheuttaa sen, että moni argumenteista oli minulle jo ennestään tuttu ja siksi ns. old news.

Igal juhul suosittelen kirjaa ihan kaikille!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Huomioita, osa I: Kotiinpaluu

Harjoitteluni lähestyy loppuaan. Aika Virossa on ollut antoisaa, joten kotiinpaluu lähinnä suututtaa. Siksi onkin hyvä koota lista asioista, joita Suomessa kaipaan. Ehkä se helpottaa elämää reilun viikon kuluttua. Itsepetos on muuten hieno asia..

1. Purkka
Täältä ei saa kunnon purkkaa! Eräs suuhygienistinä työskentelevä ystäväni on tehnyt minusta hyvin valveutuneen kuluttajan mitä hampaidenhoitoon tulee. Siksi en Suomessa koskaan osta purkkaa, jossa on alle 60% ksylitolia - korkeintaan tuhahdan halveksuvasti moisille tuotoksille. Useimmiten valintani on siis ksylitolivaatimukseni täyttävä ja huokea Rainbow. Kun varastoni täällä alkoivat ehtyä, lampsin Prismaan. Kyseisen ketjun liikkeet ovat täällä aivan samanlaisia kuin Suomessa ja tietysti oletin, että kaikkea Rainbow'ta löytyy täältäkin. Väärin. Orbitia? Ei, siinä on liikaa sokeria. Jenkkiä? Ei, 35% ja hinta. Rainbow'n Menthol? Pakko tyytyä. Mutta älkää kertoko A:lle, että sen maaginen luku on vain 36.

Kuva
 2. Liikunta
Liikunta on hyvin tärkeä osa elämääni. Hyötyliikuntaa saan kotioloissa parhaimmillaan useita tunteja päivässä. Lisäksi suuntaan aina mahdollisuuksien mukaan lenkkipolulle, kuntosalille tai joogatunnille. Iltaisin katson televisiota venytellen. Jos en ehdi muutamaan päivään harrastamaan hikiliikuntaa, minun on epämukava olla. Tai ainakin ennen oli. Täällä en ole kertaakaan käynyt salilla, vaikka otin kamppeet mukaan ja etsin jo ennen tänne tuloani huokeita kuntosaleja, joihin suunnata juoksemaan. Asuntoni läheisyydessä on ainakin kaksi salia ja kolmas noin 10 minuutin kävelymatkan päässä. Helpommaksi ei enää voisi mennä! Mutta ei. Selitän laiskuuttani rutiinien puutteella ja sillä, että juoksumaton käyttö tulisi yllättävän kalliiksi. En pidä lenkkeilystä kaupunkimiljöössä, eikä keväinen hiekkapölykään oikein innosta lähtemään Tallinnan katuja kuluttamaan. Olen yrittänyt joogata, mutta huomaan sen toisinaan vaikeksi ilman ohjaajaa. Mahdollisuuksien mukaan olen sitten satsannut hyötyliikuntaan. Kiilakorothan on vähän kuin lenkkarit..


Kuva

3. Ruokavalio
Kotioloissa syön punaista lihaa keskimäärin kahdesti kuussa. En osta kotiin kinkkua tai juustoa, eikä mieleni tee makeaa tai esimerkiksi ranskalaisia. En juo mehuja tai limuja paitsi Vapianossa käydessäni. Veljeni pudistelee päätään kun kerron hänelle hedelmien, kasvisten, pellavansiemenöljyn ja -rouheen sekä linssien värittämästä ruokavaliostani. Hänestä on käsittämätöntä, että laitan ruisleipäni päälle avokadoa tai että käytän vain Himalajan vuorisuolaa ja sitäkin erittäin säästeliäästi. Tällaisen ruokavalin taustalla ei ole mitään ideologiaa tai esimerkiksi halua vältellä kaloreita. Näin syömällä minä vain voin paremmin. But then Estonia happened. Onhan se toki ihan normaalia syödä leivoksia joka välissä, mutta jossakin vaiheessa se alkaa näkyä etenkin kun huomoi kohdan numero 2. Joissakin tilanteissa ei ole kehdannut kieltäytyä (jos mitään on ylipäätään kysytty) ja sitten sitä on syöty puoli litraa kermalla kuorrutettua luumukiisseliä tai valtava pala kakkua. Ja kun keho tottuu sokeriin, se alkaa vaatia sitä. Ennen jouduin pakottamaan itseni kerran viikossa ostamaan suklaapatukan tunteakseni itseni edes vähän normaaliksi. Nyt karkkihyllyn ohi käveleminen on oikeasti vaikeaa. Leipäni päältä on löytynyt juustoa, jota on saanut halvalla. Pari kertaa on samasta syystä juuston kaveriksi ilmestynyt myös kinkkua. Täällä olisi keittiö, jossa tehdä ruokaa, mutta kun koskaan ei tiedä onko käytettävissä paistinpannua tai alle 10 litran kattilaa, on vaikea arvioida mitä itselleen voisi tehdä. Ravintoloissa syö halvalla (kunhan löytää oikeat paikat), mutta kasvisruokalistat ovat olleet minulle pettymys. Virolaiset rakastavat täysrasvaisia tuotteita, hapankermaa, perunoita ja niitä jo mainittuja kakkuja. Niin niitähän sitten löytyy kaikkialta.

4. Rauha
Itä-Helsingissä sijaitseva kerrostaloasuntoni on toisinaan minun herkälle sielulleni aivan liian meluisa. Mutta tämän kokemuksen jälkeen varmaankin pidän sitä hiljaisuuden tyyssijana. Olen viihtynyt majapaikassani hyvin, mutta.. Seinät täällä ovat paperia. Jos joku huokaisee toisessa päässä käytävää, monen seinän takana, se kuuluu huoneeseeni hyvin. Kuvitelkaapa siis tilannetta parin viikon takaa kun tänne majoittui 14 saksalaista, jotka viettivät 24/7-Oktoberfestiä. Ihan kiva tehdä töitä. Desibelitasot vaihtelevat ja kun liikenne on vilkasta, ovet käyvät tiuhaan ja harvoin muuten kuin paiskomalla. Suomeen palattuani taidan lähteä istumaan keskelle metsää viikoksi.



5. Siivoaminen
En minä minnekään metsään voi lähteä: ensin on siivottava! Minä rakastan siivoamista! Täällä minua on kielletty useampaankin otteeseen imuroimasta tai vaihtamasta omia lakanoitani. Olen tosin uhmannut kieltoa ja siivonnut keittiössä salaa ja omassa huoneessani sen, mitä ilman välineitä on mahdollista. Kotona sitten, ihan luvan kanssa.


Huomaan, että aika väkisin väännettyjä kaipuuni kohteet ovat. Siis joku purkka? C'mon hei. Näitä kovin vähäpätöisiä asioita enemmän odotan tietysti kaikkien ystävien, perheenjäsenten ja muiden läheisten näkemistä.