Kuin olisi kotiin tullut

Pari viikkoa sitten heräsin maanantaina tavallista aikaisemmin, keräsin kimpsuni ja kampsuni ja suuntasin kohti satamaa. En ollut harjoittelun jälkeen työ- ja opiskelukiireideni takia päässyt käymään Tallinnassa, joten jo ratikkamatka kohti Länsiterminaalia oli yhtä juhlaa.

Olin varannut huoneen Usuteaduse Instituutista, siis samasta paikasta jossa harjoitteluaikanikin asuin. Kun vastaanotossa emäntä toivotti tervetulleeksi takaisin, sain tutun huoneen ja tajusin jälleen olevani Virossa olin tirauttaa kyyneleen. Kuin olisin kotiin palannut - oi onnea!

Kauaa en huonettani ihastellut, vaanlaitoin tavarat paikoilleen, pakkasin laukun uudelleen ja suuntasin kaupungille selvittelemään operaattoriongelmia, kävelemään ja nauttimaan ihanasta syyssäästä. Olimme sopineet treffit tutun lähetin kanssa ja päivä parani entisestään kun näimme pitkästä aikaa. Pitkä lounas jälkkäreineen ja hyvine keskusteluineen virvoittivat matkalaisen entistä ehompaan kuntoon!

Tiistain kulutin asioita hoitamalla ja illalla suuntasin Nõmmelle, jonne Tallinnan keskystasta on noin 20 minuutin bussimatka. Päämääränäni oli eräs tapahtuma, josta kirjoittelen oman postauksensa myöhemmin.

Keskiviikkona kävin iltapäivällä Tallinnan metodistikirkolla hyväntekeväisyyskirppiksellä. Jälkikäteen jäin harmittelemaan, etten ostanut Kuka tiskaa tänään -nimeä kantanutta lautapeliä. Sehän oli kuin tehty minulle! Onnekseni ostin kuitenkin pari kirjasta, sillä kassalla sain kuulla että kirkolla olisi illalla konsertti. Jo tehdyt suunnitelmat saivat siis väistyä. Vielä metodistikirkon kirjakaupasta ostoksia itselle ja kummilapsille ja vaatteita vaihtamaan.

En ole koskaan pitänyt Tallinnan metodistikirkkoa mitenkään erityisen kauniina. Mutta onneksi pääsin käymään myös sisällä, sillä sieltä rakennus on hyvin selkeä ja kaunis.

Olen aina pitänyt klassisesta musiikista, etenkin livenä. Metodistikirkolle oli saatu kuorovieraita Latviasta sekä solisti Hong Kongista. Mukana oli toki myös virolaista osaamista. Paikalla oli ihan mukavasti väkeä ja esitykset olivat ensiluokkaisia. Menomatkalla kasvoille piiskannut sade ja sen kastelemat vaatteetkaan ei enää harmittaneet kun musiikki täytti ympäristön. Konnia ei paikalla ollut, mutta nunnia senkin edestä.

Torstain huippuhetkiä oli keskipäivän messu Jaanin kirkossa. Penkissä istuessani tajusin, etten ole koskaan ollut kyseisessä kirkossa ihan vain seurakuntalaisena. Teki hyvää hengähtää ristin äärellä neljä päivää kestäneen kävelyn jälkeen. Ehtoollinen toi kaivattua virvoitusta matkaan ja olo oli messun jälkeen suorastaan ylevöitynyt. Kun päivään lisättiin vielä hyvä ja pitkä keskustelu hyvän ja läheisen tuttavan kanssa, alkoi illalla koittava kotiinlähtö jo surettaakin. Viro on koti.

Kahdenlaista vapautta samassa kuvassa: Tallinnan Vapaudenaukiolla sijaisteva Jaanin kirkko risteineen edustaa Kristuksen kautta saatua vapautta synnin ja kuoleman vallasta, Vapaudenpatsas Viron vapautta.

Parasta matkalla olivat kohtaamiset ystävien ja tuttujen kanssa, arkisten asioiden hoitaminen viroksi ja viipyily ristin äärellä. Vähemmän mukavaa oli se, että löin itseäni kengällä naamaan.